Markkinakatsaus elokuu 2020

Sähkömarkkinat laskivat elokuun alussa edelleen, alhaisten Spot-hintojen ja hyvän hydrologisen taseen takia. Elokuun loppupuolella markkinat kääntyivät kuitenkin reippaaseen nousuun, kuivempien ja lämpimien säiden ja Spot-hintojen sekä päästöoikeuksien hintojen nousun takia.

Suomen aluehintaero- eli EPAD-tuotteiden hinnat nousivat elokuussa edelleen, korkeiden spot-hintojen, ydinvoiman huoltoseisokkien ja Olkiluoto 3-voimalan viivästymisen vuoksi. Uusimman ennusteen mukaan Olkiluoto 3 käynnistyy tuotantokäyttöön helmikuussa 2022.

Sää on ollut elokuun loppupuolella normaalia kuivempaa ja lämpötilat ovat nousseet normaalin yläpuolelle. Hydrologinen tase on heikentynyt ja Spot-hinnat ovat nousseet erittäin korkealle tasolle. Syyskuun alussa sää on edelleen normaalia poutaisempaa, mutta muuttuu sateisemmaksi. Syyskuussa lämpötilat ovat kuitenkin edelleen normaalia korkeampia.

Päästöoikeuksien hinnat ovat kääntyneet elokuussa jälleen nousuun markkinaoptimismin ja runsaan kysynnän takia. Päästöoikeuksien hintataso ylittää edelleen tason, joka vallitsi ennen maaliskuun koronaviruksen aiheuttamaa laskua. Koronaviruksen toinen aalto voi kuitenkin heikentää markkinaoptimismia.

Sähkömarkkinoiden hinnat voivat nousta edelleen, jos normaalia kuivemmat säät jatkuvat. Toisaalta märemmät säät saattavat kääntää sähkömarkkinat jälleen laskuun.

Tämän artikkelin sisältö on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekstiä saa lainata mutta ei kopioida. Vaikka tiedot on koottu luotettavina pitämistämme lähteistä, emme voi taata niiden kattavuutta ja virheettömyyttä. Emme vastaa tämän materiaalin perusteella aiheutuneista välittömistä tai välillisistä vahingoista.